Suomen Valtiotieteitä Opiskelevien Liiton kannanotto yhteiskunnallisen alan harjoittelukäytännöistä

Suomen Valtiotieteitä Opiskelevien Liitto SVOL ry on huolissaan yhteiskuntatieteellisten alojen opiskelijoiden epätasa-arvoisuudesta korkeakoulututkintoon kuuluvan harjoittelun suorittamisessa. Erot yliopistojen välillä liittyvät harjoittelun pituuteen, pakollisuuteen sekä harjoittelutuen määrään ja tuen saannin kriteereihin. Myös opiskelijoiden harjoitteluun tarvitseman ohjauksen kattavuus vaihtelee. Asianmukaisen, harjoitteluun liittyvän tuen ja informaation saanti on erityisen tärkeää niiden korkeakoulujen opiskelijoille, jotka joutuvat alan työpaikkojen keskittymisen vuoksi hakeutumaan harjoitteluun muualle kuin opiskelupaikkakunnalleen.

Harjoittelu on opiskelijalle tärkeä sijoitus tulevaisuuteen sekä olennainen väylä työelämäkontaktien ja -verkostojen solmimiseen.
Harjoitteluun panostaminen tuo työelämää lähemmäs opiskelijaa ja helpottaa työelämään siirtymistä.

SVOL vaatii kaikille yhteiskuntatieteellisten alojen opiskelijoille yhtäläiset mahdollisuudet suorittaa opintoihin kuuluva harjoittelu. Yliopistojen vaihtelevat harjoittelukäytännöt tulee yhdenmukaistaa ja siirtyä kaikille yhteiskuntatieteellisten alojen opiskelijoille pakolliseen, vähintään kolmen kuukauden pituiseen harjoitteluun. Yliopistojen tulee tukea harjoittelua sekä rahallisesti että tarjoamalla ohjausta harjoittelua ennen ja sen jälkeen.

Harjoittelutuen määrän tulee täyttää ansiosidonnaisen työttömyysturvan ehto, joka on vuonna 2011 vähintään 1071 euroa kuukaudessa. Harjoittelutukea tulee myöntää vähintään kolmeksi kuukaudeksi yhdenmukaisin kriteerein. Yliopistojen tulee luoda aktiivisemmin yhteyksiä harjoittelupaikkoja tarjoaviin paikallisiin yrityksiin ja muihin työnantajiin.

Lisätietoja:
Piritta Jokelainen, puh. 045-77310370
SVAL:n opiskelija-asiamies
SVOL:n puheenjohtaja 2011

Linkki kannanottoon: http://svol.wordpress.com/2011/11/14/kannanotto-harjoittelukaytanteet-epatasa-arvoistavat-opiskelijoita/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.